ETUSIVU
PENTUEET
MUISTOISSANI
SILLISALAATTIA
Hyvät lemmikit
Joulu, kissat ja lahjat
Kuinka annat kissallesi pillerin
Millainen on hyvä kasvattaja
Mökille jätetty
Nukkuva kissa ei enää herää
Prinsessa
Ragdolleista
Ragdoll-pennun hoito-ohjeet
Virkkaa mustekala
Kissojen ruokinta
Kuvagalleria
FIN*POPCORNIN Cattery
MUISTOISSANI
SATEENKAARISILTA

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllinkyllin ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia; kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset, sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä, ettekä enää koskaan eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

-kirjoittaja tuntematon-





IN MEMORIAM




Suomenhevonen Lirisu (1978 - 1990)

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun,
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

-Eino Leino-







Kääpiömäyräkoira "Pomo" (1989 - 1997)
& Kääpiösnautseri "Sami" (1986 - 1996)

"Pienillä koirilla on pienet surut",
sanoit kerran lohduttaaksesi.
Mutta myös pienet koirat kuolevat hyvin yksin,
vaikka saisivat kuolla emäntänsä sylissä,
emännän kauniin käden silittäessä kuumaa kuonoa
viimeiseen läähättävään hengenvetoon asti.

-Mika Waltari-







Collie "Toni" (1984 - 1994)

Älä seiso haudallani itkien: en ole siellä, nuku en.
Jatkan elämääni tuhannessa tuulessa, olen timantinhohde lumessa.
Olen aurinko, joka kultaa viljaa, syyssade, joka puhaltaa hiljaa.
Kun heräät aamun hiljaisuuteen,
olen ylitsesi maahan uuteen
matkaavien muuttolintujen lento.
Olen öisten tähtien loiste hento.
Älä seiso haudallani itkien; en ole siellä –kuollut en.







Collie "Karo" (1989 - 2001)

Sinä minun maailmassani,
hetken koko maailmani.
Tiesin eron tulevan,
tiesin surunkin.
Mutta tätä ikävää en tiennyt,
että se olisi koko maailmani.





Kaikilla koirillani on aina paikka sydämessäni.
Näemme jälleen Sateenkaarisillalla.

- ikävöiden Katja -


suosittelen Sinulle linkkiä

The Rainbowbrigde